Tämä mies oli kai yrittäny mua saada tajuamaan hänen olleen ihastunu muhun jo pidemmän aikaa. Mutta mähän en tajunnu. En mä osaa ajatella vieläkään, että joku oikeesti voi ihastua/rakastua muhun. Ja olla niin sinnikäs, että viikosta toiseen vaan yrittää ja yrittää. Ja mä en tajunnu mitään. :D
Sitten kun tajusin, niin se oli menoa sitten. Kyllä mäkin hänestä olen pitänyt ja häntä pitänyt mukavana ja hyvännäköisenä mut en oo osannu ajatella mitään sen pidemmälle. Tai no alkuun kun tapasin hänet ekoja kertoja, pidin häntä aika ärsyttävänä tyyppinä :D Mutta kun paremmin tutustuttiin, niin hän onkin aivan ihana tyyppi. :)
Mä en oo koskaan ollu mikään "yhden-illan-juttujen" fani, en oo koskaan semmosia "harrastanu". Aina oon halunnu mieluummin vakavan parisuhteen, tai sitten en parisuhdetta ollenkaan. Parempi yksin kuin huonon kumppanin kanssa.
Tämän kanssa vain on helppo olla. Ei tarvi eikä pidä teeskennellä, ei hienostella, ei pyydellä anteeks turhia juttuja. Riittää että on oma ittensä. Ja hän on kyllä mut nähny omana ittenäni, mä en oo ollenkaan sievistelly, vaan näyttäny tunteeni niin hyvässä kuin pahassa. Koska ei oo ollu mitään menetettävää. Koska en oo ajatellu häntä aiemmin kuin kaverina.
Mutta nyt, kun seurustellaan, en ehkä uskallakaan enää näyttää tunteitani niin vapaasti. Tuntuu pahalta tai jotenkin väärältä sanoa toiselle, että nyt tarvitsen omaa aikaa ja nyt haluan olla yksin omassa kodissani, kun toinen on niin ihana ja haluis viettää yhteistä aikaa. Meillä ei oo paljoo yhteistä aikaa näinä päivinä ku on töitä, mutta mä en koe edelleenkään sitä ongelmana. Mä tarvin omaa aikaa ja vaadin sitä vaikka se ois sitten siitä yhteisestä ajasta pois. Nyt ollaan kuitenkin vasta pari päivää seurusteltu, niin...
Kyllä sitä yhteistä aikaa on ja vapaapäivinä sitten jaksaa paremmin touhuta yhdessä.
Sain murulta lahjan:
(niin ja ruuankin hän oli tehny valmiiks ku mä tulin töistä 💓)
Elämä on ihanaa, lallallaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti