torstai 30. tammikuuta 2020

Lehmäntuoksua

Tänään oli koulussa aiheena työturvallisuus, ja päästiin lounaan jälkeen navettaan! Lehmien rapsuttelun ohessa täyteltiin lomaketta, johon kirjattiin erilaisia työturvallisuusjuttuja. :)

Koulun jälkeen menin lehmäntuoksuisena käymään ruokakaupassa. :) Tietenkään navettaan ei menty omilla vaatteilla ja jalkineilla, vaan päälle puettiin haalarit ja jalkaan pantiin saappaat. Mutta hiuksiin ja huppariin kyllä navetanhaju tarttui. :)

Housut on sen 20 cm liian pitkät. Tuollai taitettuna ne on ihan ok.




Muistettavia juttuja: 

perjantai 24. tammikuuta 2020

Muutama sananen

Ajattelin nyt vähän kertoa kuulumisia. En oo jaksanu kirjoittaa, koska oon ollu todella uupunut.

Viime viikonloppuna mun mies tuli tänne mun luo perjantaina. Illalla se sai pahan epilepsiakohtauksen, ja vietti viikonlopun sairaalassa.

Mä en ollu koskaan ennen nähny epilepsiakohtausta, ja se olikin ihan kauhea kokemus. Soitin heti hätäkeskukseen ja ensihoitajat tuli melko nopeesti, vaikka itestä se tuntuikin tosi pitkältä ajalta, kun oma mies kouristaa lattialla.

Lopulta ensihoitajia oli mun miehen ympärillä joku 7 kappaletta. Mies ei tullut tajuihinsa, mutta kouristukset hellitti jonkin verran. Ensihoitajat kuitenkin nukutti hänet, jotta aivoille ei kävisi huonosti, ja lähtivät viemään häntä sairaalaan.

Mä luulin, että mä menisin mukaan ambulanssiin, mutta ei. Ensihoitajat sanoi, että mun pitää soittaa sairaalaan sitten parin tunnin päästä. No mä ajattelin, että sitten mä saan mennä omalla autolla perästä sairaalaan katsomaan miestäni ja olemaan hänen vierellään, mutta ei. Puhelimessa mulle sanottiin, että miehen tila on vakaa ja hän on edelleen nukutettuna, mutta mä pääsen häntä katsomaan sitten seuraavana päivänä klo 16 kun teho-osastolla alkaa vierailuaika!

Arvatkaa, nukuinko sinä yönä yhtään? Mä olin niin huolissani! Enkä yhtään tienny että mitä oikein tapahtuu.

Seuraavana päivänä pääsin katsomaan miestäni. Hän oli nukutettuna aina sinne klo 15-16 asti lauantaina, ja oli juuri herätetty kun menin. Hän oli tietenkin todella tokkurainen, mutta selvästi hyvässä hoidossa. Sitten mun piti taas lähteä kotiin.

Sain nukuttua paremmin, mutta edelleen pelkäsin, että mitä jos vielä sattuu jotain. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja sunnuntaina mieheni siirrettiin neurologian osastolle ja menin häntä jälleen kl 16 katsomaan. Omakin olo alkoi helpottua, kun näin mieheni jo paljon pirteämpänä ja vähemmissä letkuissa...

Maanantaina sitten sain hakea mieheni kotiin, eli siis mun luo. Keskiviikkona hänen piti palata jo omaan kotiinsa, kun oli hoidettavia asioita, kuten esim. uudet epilepsialääkkeet. Hänellä oltiin vähennetty epilepsialääkkeitä, koska hänellä ei ollut vuoteen ollut kohtauksia. Nyt sitten lisättiin lääkkeitä.

Edelleen olen aika huolissani hänestä, mutta ei tässä auta nyt kuin keskittyä omaan arkeen ja kouluun. Hänellä on kuitenkin siellä lääkärikäyntejä ja apujoukkoja, joten ei hän yksin ole.

Tää viikko meni mulla koulussa aika väsyneesti, tai jaksoin mä koulussa olla, mutta illalla tuli sitten todellinen väsymys. Onneks nyt on taas viikonloppu ja toivottavasti paljon rauhallisempi sellainen.

Tänään ei ollut koulua. Kävin tekemässä ohjaajan kanssa HOKS:in ja sen jälkeen nukuin parin tunnin päikkärit ja sitte oon katellu Sykettä Ruudusta. :)

Kyllä tämä tästä.

torstai 16. tammikuuta 2020

5 päivän vapaa

Meillä ei oo nyt luentoja ennen ens viikon tiistaita. Perjantaina on muuten vaan vapaa, tänään ja maanantaina on ryhmänohjaajan tunteja, joilla tehdään HOKS:eja. Meidät jaettiin sukunimen alkukirjaimen mukaan eri päiville, ja koska mä oon aakkosten loppupäässä niin mun HOKS-vuoro on vasta ens viikon perjantaina.

Rakkaani saapuu luokseni ehkä huomenna ja mä saatan hänet autolla sitten kotiin maanantaina, kun mulla on psykologin tapaaminen vanhassa kotikaupungissani.

Tää päivä ei oikein tuntunu lähtevän millään käyntiin. Menin illalla nukkumaan jo puol yheksän (koska väsytti ja palelsi) ja heräsin tänään joskus 9 maissa eli ainakin tuli nukuttua. Mut jotenki koko kroppa oli ihan jumissa ja päätäkin särki.

Jotenki tää päivä on sit kuitenki menny. Kävin sen verran ulkona, että kävelin Tokmannille ostamaan muutaman vihon ja karkkia. Niin ja sukkia. :D


Tuo vihko vaan oli niin söpö. Ja maksoi euron. Ostin myös kaks muuta euron maksanutta vihkoa, toisessa hevosen kuva ja toisessa pöllöjä. En jaksa nyt ottaa niistä kuvaa. Ehkä ne näkyy jossain vaiheessa.

Karkkipussi tyhjeni varmaan kymmenessä minuutissa. :D En oo taas syöny karkkia pitkään aikaan, sen takia se varmaan maistui niin hyvältä. :D

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Alpakoita! Pupuja!

Meidän opettaja oli tänäänkin kipeänä, joten meitä kierrätettiin eläintiloissa. Mulla oli vaan ihan väärät vaatteet ulkona olemiseen, joten housujen lahkeet kastui läpimäriksi eikä toppaliivi kauheasti lämmittänyt tuolla kelillä (sataa ja tuulee). Vaikkei oltukaan ulkona kuin siirryttäessä eläintilasta toiseen, niin siinä ehti jo kastua.

Mutta! Ei se mitään, kun on alpakoita! :D Nekin hengas aitauksessaan sateesta huolimatta eivätkä tulleet sisälle. Pari alpakkaa kävi sisällä kurkkaamassa, mutta menivät sitten takas ulos. :D

Lehmiä ja lampaita ei päästy katsomaan kuin ikkunan takaa, koska meille ei ollut vielä asianmukaisia suojavaatteita. Mutta se kyllä riitti, oon niitä (varsinkin lehmiä) nähnyt ihan riittämiin (maatalon tyttönä).

Sitten mentiin pieneläinten puolelle. Ensin eksoja katsomaan. Oli pari käärmettä, tarantella, kilpikonnia, liskoja, akaattikotiloita. Ja ruuaksi kasvatettuja sirkkoja.

Välillä käytiin kahvilla, ja sitten lintulaan ja kanilaan. Lintulassa oli veikeä papukaija, joka jostain syystä halusi sanoa meille vähän väliä "Hyvää yötä". :D Sit siellä oli kakaduja ja peippoja ja sen semmosia, en nyt muista kaikkia. Linnut ei sinänsä oo mun mikään suosikkilaji. Tai ei ne herätä mussa semmosta "ihanaa"- tunnetta, kuten esim alpakat ja puput. :D

Kanilassa oli pupujen lisäksi myös edustettuna myös degu, rotta, gerbiili ja chinchilla.

En nyt uskalla laittaa kuvia, vaikka niitä eläimistä otinkin, kun en oo varma saako niitä julkaista. ???

Ruokailun jälkeen lähdettiin kotiin, kun ei oikein meille ollu mitään ohjelmaa suunniteltu. Ihan hyvä, koska mä ainakin halusin päästä vaihtamaan kuivat vaatteet päälle. :)

tiistai 14. tammikuuta 2020

Toka koulupäivä, suoraan asiaan!

Tänään meidän piti aloittaa kurssi eläinten päivittäisestä hoidosta, mutta opettaja oli sairastunut, joten osallistuttiin vanhemmille opiskelijoille tarkoitetulle luennolle nautojen keinosiemennyksestä ja jalostuksesta.

Oli todella mielenkiintoista asiaa, ja kirjoitin jotain n. 18 sivua (9 luentolehtiön sivua molemmin puolin) muistiinpanoja. :D Tietty siinä joutui kirjoittamaan tosi nopeesti, jotta pysyi luennoitsijan tahdissa, joten käsiala ei ollu mikään kaunis ja kaikenlaisia lyhennelmiä ja viivoja sinne tänne löytyy muistiinpanoista. Oon kuitenki tottunu yliopistossa pikakirjoittamiseen luennoitsijoiden puheesta ja powerpointeista, joten eipä tuossa sen kummempia ongelmia ollut.

Nyt illalla oon kirjoittanut jo osan päivän muistiinpanoista puhtaaks, mut en kyllä jaksa kirjoittaa kaikkia. Pitkä päivä (8.30-15.00) täyttä asiaa. Toki meillä oli taukoja hyvin päivän aikana, ei ois perslihakset kestänykään ilman :D

Pitää mennä unelle, jotta jaksaa taas herätä kl 6 uuteen koulupäivään! :D



maanantai 13. tammikuuta 2020

Ensimmäinen koulupäivä!

Tänään se sitten alkoi, kouluttautuminen eläintenhoitajaksi!!! :)

Tää eka päivä sisälsi tosi paljon informaatiota. Oli henkilökunnan esittelyä, opiskelijatovereiden esittelyä, paikkojen esittelyä...

En edes muista mitä kaikkea tähän päivään sisältyi. En todellakaan muista opiskelijatovereiden nimiä, enkä kaikkien kasvojakaan. Opiskelutiloista en muista kuin auditorion, missä tänään vietettiin melkein koko päivä ja yläkerran atk-luokan. Kierrettiin kyllä kaikki paikat läpi, mutta ei se mieleen jääny. Esimerkiks huomisten luentojen paikasta mulla ei oo mitään käryä.

Mutta kysyvä ei tieltä eksy. :)

Se, mikä mua tosi paljon jännitti etukäteen, oli se että mitä jos en saa kavereita eikä musta tykätä. No, ei pelkoo enää. Oikein kivoja tyyppejä ja ruokatauolla tutustuin jo muutamaan, vaikken nimiä muistakaan :D

Nyt aloittavassa ryhmässä kaikki on aikuisia, eli iältään 18:sta eteenpäin.

Ruokatauko on n. 30-45 min ja lounas on ilmainen.

Mitäs muuta... No Wilma-tunnukset ja s-postitunnukset saatiin, lukujärjestyskin saatiin. Huomenna alkaa sitten ensimmäinen kurssi, Työskentely maatalousalalla: eläinten päivittäinen hoito.

Näin alkuunhan me käydään läpi sekä tuotanto- että pieneläimiä, myöhemmin saadaan sitten erikoistua joko tuotanto- tai pieneläimiin tai kumpaankin. Mä haluan ehdottomasti pieneläinpuolelle, johon myös alpakat kuuluu ❤️

Tää eka päivä oli noin neljätuntinen, aloitettiin kl 10 ja päästiin siinä ennen kl 14. Muut päivät alkaa 8.30 ja päättyy kl 15. Paitsi perjantaina päästään aikaisemmin.

Tällä ja ens viikolla on "ylimääräisiä" vapaapäiviä, kun aletaan tehdä HOKS:eja eli henkilökohtaisia opiskelu... opintojen kulun suunnitelmia?? Henkilökohtaisia osaamisen kehittämisen suunnitelmia (oli pakko googlata, ku en muistanu). Aiemmin toi oli HOPS eli henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Siis ainakin kun olin yliopistossa... No joo.

Nyt meen nukkumaan, koska aamulla on herätys kl 6. Haluun aina että mulla on aamulla pari tuntia aikaa heräillä rauhassa ennen kuin tarvii lähtee mihinkään tai alkaa tehdä mitään. :D

Mut oon niiiiin innoissani tästä koulusta!!!

Hyvää yötä!!!

perjantai 10. tammikuuta 2020

Aamulenkki kirppikselle

Heräsin kaheksan aikaan ja aamukahvin ja -jugurtin nautittuani päätin lähtee ulos, koska siellä paistaa aurinko!!! Päätin, että nyt mä kävelen sinne kirppikselle, minne mun eilen piti mennä. Google Maps näytti, että sinne kävelee n. 30 minuuttia.

Vähän alko matkalla arveluttaa, että löydänkö nytkään perille, mutta lopulta löysin!

Kirppis oli iso ja ihan hyvälaatuista tavaraa. Tällä kertaa en kuitenkaan ostanu muuta kuin yhden mukin, joka oli niin söötti, että pakkohan se oli ostaa. Ja sopii mulle, koska aloitan eläintenhoitajakoulun maanantaina!!!


Kotimatka tuntu  menevän nopeammin kuin menomatka, ehkä siks, että menomatkalla mulla ei ollu hajuakaan, minne ja kuinka pitkän matkan mun pitää kävellä. Kotimatka menee aina nopeammin. Tosin sitä hidasti se, että mulla on rakko kantapäässä. Oon varmaan kävelly liikaa :D

torstai 9. tammikuuta 2020

Suunnistaminen ei oo mun juttuni

Lähdin tänään taas ulos kävelemään. Halusin mennä kirpparille. Katoin google mapsista yhen kirpparin osoitteen ja kuvittelin ainakin katsovani oikein missä se sijaitsee.

Lähdin kävelemään kohti Tokmannia, kun luulin kirpparin olevan sen vieressä. Ulkona oli kylmä tuuli ja jalkakäytävät jäässä. Kun vihdoin pääsin Tokmannille ja tarkistin kirppiksen osoitteen, huomasin, että kirppis sijaitsee ihan täysin toisessa suunnassa. Kävellen sinne ois menny joku 35 minuuttia, joten päätin mennä ennemmin kotiin. Olin jo ihan jäässä. :D



Koko päivän oon ollu aika väsyny, koska nukuin viime yönä tosi huonosti. Nukun parhaiten vasemmalla kyljellä ja koska ehkäisykapseli laitettiin vasempaan käsivarteen, en voinu nukkua sillä puolella koska käsivarteen sattui.

Päivällä nukuin pienet päiväunet.

Toivottavasti ens yö menee paremmin. :)



keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Ihanaa olla kotona

Huoh, mikä ilma... Oikein tammikuinen ihana talvisää... Ei. Vettä sataa ja tuulee niinku syksy ois...

Lähdin aamulla puol 9 maissa ajamaan kohti miehen kotipaikkakuntaa (oli myös mun kotipaikkakunta vielä viikko sitten...). Oli ihan säkkipimeää kun pääsin keskustan ulkopuolelle. Onneks toi ajoreitti on nyt jo tullu sen verran tutuks, ettei ihan ummikkona tarvinnu ajaa, mut ajoin silti hiljaa.

Pääsin kuitenkin hyvin perille. Nappasin miehen kyytiin ja mentiin. Mulla oli tapaaminen kl 10 ja miehellä 10.30. Niiden jälkeen käytiin kahvilla ja mentiin seuraavaan tapaamiseen, joka oli meidän yhteinen, tavallaan. Mulle laitettiin neuvolassa ehkäisykapseli. Pillerit ei sopinu mulle, joten päädyttiin sitten kapseliin.

Jännitin tuota kapselin laittoa tosi paljon. Lopulta siinä ei ollu kamalaa kuin puudutusaineen laittaminen, eikä sekään nyt kovin paha ollu. Kapselin laittoa en tietenkään tuntenu ollenkaan.

Mutta nyt voin sanoo, että särkee. Enimmäkseen särkee kylläkin päätä. Jännitin niin paljon jo pelkästään autolla ajaessa, että niskat on ihan juntturassa. Mutta varmaan alkaa kättäkin koskee jossain vaiheessa... Onneks mulla on kuussatasta buranaa.

Käytiin vielä miehen kanssa kirpparilla sekä Subwayssa syömässä, namnam. Sit lähdin kotia kohti. Kun pääsin kotiin, päätin jättää auton parkkiin ja KÄVELLÄ R-Kioskille hakemaan paketin. Joo, ei ollu hyvä. Mennessä ei satanu kovinkaan häiritsevästi, mutta tulomatkalla satoi jo ihan kaatamalla eikä tuulikaan tehny kävelystä yhtään mukavampaa. Kastuin siis ihan likomäräksi.

Mutta tulipa käveltyä. Ja haettua paketti. Siellä oli mun uus mobiilireititin mobiililaajakaistaa varten.

Ajattelin, että tuon kanssa sitten meneekin koko loppuilta säätäessä, kun en tajuu näiden tietotekniikkajuttujen päälle oikein mitään, mutta se menikin niin, että usb-kaapeli reitittimen ja tietokoneen välille ja tadaa, netti toimii!

Hyvä, en ois jaksanutkaan mitään ylimääräistä.


tiistai 7. tammikuuta 2020

Kävelyllä uudessa kotikaupungissa

Kävin eilen kiertelemässä tässä uuden kotini hoodeilla. Tässä on oikeastaan pienellä alueella kaikki. Ruokakauppoja, Tokmanni, posti, urheiluvaateliike, R-kioski, kahvila, grilli, ravintola, huoltsikka... :D Sitten on uimahalli, kirkko ja kirjasto. Ja kouluja.

Kirkko:



Kirjasto:
 

 Uimahalli:


E. N. Setälän joku patsas.

Wikipediasta:

Emil Nestor Setälä oli suomalainen kielen- ja kansanrunoudentutkija ja poliitikko. Setälä toimi Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden professorina vuosina 1893–1929, Turun yliopiston kanslerina vuodesta 1926 ja perustamansa tutkimuslaitoksen Suomen suvun johtajana vuodesta 1930.


Nyt mä meen unelle, koska huomenna pitää herätä aikaisin (6-7) ja lähteä ajamaan vanhaan kotikaupunkiin, koska mulla on siellä lääkärintapaaminen. Samalla sitten näen mieskultaani. <3

:D

Joo, hyvää yötä!!!

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Asunto valmis ja oma rauha

Eilen tosiaan vein miehen kotiinsa. Hän itse alkoi jo aamusta ehdottaa, että jos vaikka lähdettäisiin kohti hänen kotiaan.

Samalla reissulla näin mun vanhempani, jotka hakivat mun pyörän mun edellisen kotitalon pyörävarastosta ja samalla he antoivat mulle omassa varastossaan olleen mun vanhan pyykkitelineen. Sitten käytiin vielä ostamassa mulle pöytäliina, vessan matto ja ruokaa. :) käytiin myös kahvilla.

Kun pääsin vihdoin kotiin, roudasin uudet tavarat sisään, join kahvia ja aloin järjestellä vihdoin asuntoa valmiiksi. Lopputulos näkyy näissä kuvissa:

Uusi pöytäliina. Hieno, eikö totta? :)

Kuvia keittiöstä:


Kuvia olohuoneesta, joka siis myös on makkari...:



 Vaatehuone:



 Kylppäri. Isä osti mulle myös uuden pyykinpesukoneen. Vanha jäi miehelle.



 Eteinen.

 Ja häkkivarasto :)


Tänään oon katellu Baby Janen ja opiskellu sekä pessy pyykkiä.

Nyt meen nukkumaan :) Hyvää yötä!

perjantai 3. tammikuuta 2020

Olis jo huominen!

Ei varmaan sais sanoo, mut odotan huomispäivää, koska mies menee silloin omaan kotiinsa ja mulle laskeutuu viimein oma rauha tänne uuteen kotiini.

Odotin jo eilen, että tänään mies lähtee, mut ei se sit lähtenykään, enkä mä raaskinu sitä ajaa pois. :D

Odotan sitä, että vihdoin saan ihan rauhassa tarkastella tätä uutta kotiani, järjestellä ja laitella. Nyt aika on menny muita kuunnellen ja huomioon ottaen. En pysty keskittymään, kun pitäisi olla miehen kanssa ja läsnä.

Sain tänään nettiliittymän tilauksen yhteydessä Elisa Viihteen Aition kuukaudeks ilmaiseks, joten odotan sitä, että saan alkaa katella niitä sarjoja ja leffoja ihan rauhassa. Kukaan ei keskeytä eikä häiritse.

Odotan vielä enemmän sitä, että telkkari menee kiinni illalla ja on kiinni varsinkin nukkumaan mennessä. Mies nukahtaa parhaiten kun on vaikka yövalo päällä ja telkkari auki. Ei häiritse, vaikka kuinka olisi ääntä. Mä en pysty nukkumaan valossa enkä telkkari auki. Ei saa olla ääniä eikä valoa.

Huomenna sitten.

Kuvia sekamelskasta

Tänään oon jatkanu muuttotavaroiden purkua, siistiny asuntoo ja vieny ylimääräisiä häkkivarastoon. Vielä ei oo kuvaa "valmiista" asunnosta, koska täällä on vieläkin tavaroita väärillä paikoilla. En oo tänään loppujen lopuks saanu kauheesti aikaseks, tuntuu ainakin siltä... Eilisen urakka painaa vieläkin. Mieskin on vielä täällä :D

Sain mä sentään tilattua itelleni mobiililaajakaistan. Sain tosin soitettua Elisan asiakaspalveluun vasta neljän aikaan... :D Täällä ei oo taloyhtiössä valokuitua, joten piti tilata mobiililaajakaista. Nyt oon yhdistäny puhelimesta netin tähän läppärille, mutta on se helpompi kun ei tarvi säätää nettiä puhelimen ja läppärin välillä.

Mut tässä on eiliseltä kuvia:

 Olkkari:


Ovi olkkarista eteiseen, vasemmalla vaatehuone, edessä vessa ja oikealla ulko-ovi:

Ovi olkkarista keittiöön:



Olkkari:

Kuva eilisillalta :D :

torstai 2. tammikuuta 2020

Täällä sitä sitten ollaan!

Nyt on muutto tehty ja suurin osa tavaroista purettu! Vielä on joitakin purkamatta, mutta tärkeimmät on purettu. Tottakai vielä tavarat varmasti vaihtaa paikkaa ajan kuluessa, mutta kuitenkin.

Koko päivä tässä meni. Aamulla kl 8 tuli miehen kaveri ja pakattiin hänen autoon ja peräkärryyn loput tavarat. Kämppä tyhjeni, tein loppusiivouksen ja sit lähettiin ajamaan kl 10.

Ensin ajattelin, että lähdetään liian aikaisin, mutta lopulta aikaa menikin ajomatkalla tunti, vaikka navin mukaan pitäis mennä 50 min. Mutta, mun google maps puhelimessa päättikin lakata toimimasta! Pysähdyin sen takia muutaman kerran säätämään puhelinta, mutta ei se vaan alkanu toimia. Onneks reitti oli jo tullu tutuks (ONNEKS ei lähdetty ajaan toista reittiä, mitä isä sano, että on paljon parempi ajaa; oltais meinaan eksytty) niin löydettiin perille.

Käytiin hakemassa asunnon avain kl 11 ja sitten ajettiin asunnolle ja alettiin purkaa autoja ja peräkärryjä. Miehen kaveri oli tullut omalla autollaan ja peräkärryllään, isä tuli mun veljen kanssa omalla autollaan + peräkärryllä.

Tää asunto on kolmannessa kerroksessa, eikä oo hissiä, joten huonekalujen kanssa oli aika lailla työtä saada ne tänne. Lopulta kaikilla alkoi loppua voimat, kun tavaraa oli tosi paljon. Mulla on ainakin jalat ihan hapoilla. Käytiin illalla kaupassa, ja mun jalat vaan tärisi. :D

No, mutta nyt ollaan täällä ja kohta mennään unelle. Eka yö uudessa kodissa!!! Mies on täällä nyt tän ekan yön, saatan sen sitten huomenna kotiin.

Väsynyt, mutta onnellinen pieni ihminen olen minä. :)

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Ruokaa!

 Muuttoruokaa haha :D

Eilen syötiin muuttokuorman tekemisen jälkeen nuudeleita, kanaa ja suolakurkkuja.






Tänään pakattiin mun autoo ja sen jälkeen mä valmistin nachopellin. Nachoja, jauhelihaa, tomaattimurskaa, keskivahvaa salsadippiä ja juustoraastetta. Jauhelihaa maustoin hieman valkosipulijauheella. Namskis!!