Muutama sananen

Ajattelin nyt vähän kertoa kuulumisia. En oo jaksanu kirjoittaa, koska oon ollu todella uupunut.

Viime viikonloppuna mun mies tuli tänne mun luo perjantaina. Illalla se sai pahan epilepsiakohtauksen, ja vietti viikonlopun sairaalassa.

Mä en ollu koskaan ennen nähny epilepsiakohtausta, ja se olikin ihan kauhea kokemus. Soitin heti hätäkeskukseen ja ensihoitajat tuli melko nopeesti, vaikka itestä se tuntuikin tosi pitkältä ajalta, kun oma mies kouristaa lattialla.

Lopulta ensihoitajia oli mun miehen ympärillä joku 7 kappaletta. Mies ei tullut tajuihinsa, mutta kouristukset hellitti jonkin verran. Ensihoitajat kuitenkin nukutti hänet, jotta aivoille ei kävisi huonosti, ja lähtivät viemään häntä sairaalaan.

Mä luulin, että mä menisin mukaan ambulanssiin, mutta ei. Ensihoitajat sanoi, että mun pitää soittaa sairaalaan sitten parin tunnin päästä. No mä ajattelin, että sitten mä saan mennä omalla autolla perästä sairaalaan katsomaan miestäni ja olemaan hänen vierellään, mutta ei. Puhelimessa mulle sanottiin, että miehen tila on vakaa ja hän on edelleen nukutettuna, mutta mä pääsen häntä katsomaan sitten seuraavana päivänä klo 16 kun teho-osastolla alkaa vierailuaika!

Arvatkaa, nukuinko sinä yönä yhtään? Mä olin niin huolissani! Enkä yhtään tienny että mitä oikein tapahtuu.

Seuraavana päivänä pääsin katsomaan miestäni. Hän oli nukutettuna aina sinne klo 15-16 asti lauantaina, ja oli juuri herätetty kun menin. Hän oli tietenkin todella tokkurainen, mutta selvästi hyvässä hoidossa. Sitten mun piti taas lähteä kotiin.

Sain nukuttua paremmin, mutta edelleen pelkäsin, että mitä jos vielä sattuu jotain. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja sunnuntaina mieheni siirrettiin neurologian osastolle ja menin häntä jälleen kl 16 katsomaan. Omakin olo alkoi helpottua, kun näin mieheni jo paljon pirteämpänä ja vähemmissä letkuissa...

Maanantaina sitten sain hakea mieheni kotiin, eli siis mun luo. Keskiviikkona hänen piti palata jo omaan kotiinsa, kun oli hoidettavia asioita, kuten esim. uudet epilepsialääkkeet. Hänellä oltiin vähennetty epilepsialääkkeitä, koska hänellä ei ollut vuoteen ollut kohtauksia. Nyt sitten lisättiin lääkkeitä.

Edelleen olen aika huolissani hänestä, mutta ei tässä auta nyt kuin keskittyä omaan arkeen ja kouluun. Hänellä on kuitenkin siellä lääkärikäyntejä ja apujoukkoja, joten ei hän yksin ole.

Tää viikko meni mulla koulussa aika väsyneesti, tai jaksoin mä koulussa olla, mutta illalla tuli sitten todellinen väsymys. Onneks nyt on taas viikonloppu ja toivottavasti paljon rauhallisempi sellainen.

Tänään ei ollut koulua. Kävin tekemässä ohjaajan kanssa HOKS:in ja sen jälkeen nukuin parin tunnin päikkärit ja sitte oon katellu Sykettä Ruudusta. :)

Kyllä tämä tästä.