sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Päätös

Siitä lähtien, kun sain hyväksymiskirjeen eläintenhoitajakoulutukseen, eli muutama viikko sitten, oon miettiny joka päivä, mitä oikein teen. Jos mut ois hyväksytty heti haastattelun jälkeen helmikuussa, olisin riemuiten ottanu opiskelupaikan vastaan. Mutta nyt mun elämään on tullu muutoksia enkä enää pidä kouluttautumista eläintenhoitajaksi (pieneläimet) kovinkaan tärkeänä tulevaisuuden kannalta. Olishan se ihanaa olla joka päivä eläinten kanssa, mutta loppujen lopuksi en näe itseäni esim. klinikkaeläinhoitajana tai perustamassa kissakahvilaa. Lisäksi opintoihin kuuluu tuotantoeläin-juttuja, jotka ei kiinnosta mua sitten yhtään.

Ensin ajattelin, että pari vuotta on lyhyt aika ja sen vois niin sanottuna välietappina viettää eläintenhoitajakoulussa (varsinkin alpakoiden tai pupujen parissa oijoi). Mutta oikeasti haluan opiskella jotain, josta varmasti on hyötyä ja jota haluan sitten hyödyntää työelämässä. Mulla on muutama juttu, jota haluaisin opiskella yliopistossa, ja jostain syystä haluan sinne yliopistoelämään uudelleen. En halua "tuhlata" paria vuotta opiskelemassa jotain, josta ei oo lopulta mitään hyötyä, vaan suunnata suoraan esim. yliopistoon. En opiskelemaan kuitenkaan sitä informaatiotutkimusta, johon hain yhteishaussa, vaan jotain muuta, josta en nyt vielä kerro sen enempää.

Mutta en siis aloita syksyllä opiskeluja eläintenhoitajaksi. Enkä osallistu informaatiotutkimuksen valintakokeeseen. Nyt keskityn töihini ja mietin sitten syksyllä opiskelujuttuja uudestaan.

Jos vaikka huomenna pääsis taas töihin. Oon ollu tosiaan torstaista asti säiden vuoksi vapaalla. Pitkiä  on päivät ollu. Löysin kuitenkin yhden tosi kiinnostavan kirjan, jota oon nyt pari päivää lukenu:





Ostin tuon e-kirjana Adlibriksestä. Tosi mielenkiintoinen ja hyvä kirja!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti