sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Mennyt viikko ja vähän tulevastakin

Menneellä viikolla koin pienen burnoutin. Eksoottisten eläinten koe ei mennyt putkeen. Olin kyllä lukenut, mutta jostain syystä olen taas ollut niin väsynyt, etten millään saanut luetuksi tarpeeksi. Siis kyllä se läpi meni, mutta en ollut tyytyväinen arvosanaani (2,5 arvostelulla 1-5...). Kaikki alkoi tuntua liian vaikealta ja lopulta jäin perjantaina kotiin, vaikka olisi ollut koulua. 

Perjantaina sain ystävänaapurin kisun ja hiiret luokseni hoitoon. Mieheni tuli myös luokseni, kun kuuli, että voin huonosti. 💓 Purrpurrterapia ja rakkaan läsnäolo helpottivat oloani. 💗 Voin sanoa, että puoliunessa kehräävä kissa on hyvin rentouttava.


Suloiset polkuanturat:


Karvapeppu:

Leikittiin:

Opiskeltiin ja katsottiin Hella W:

 

Aamupesut:



Lauantaina käytiin hakemassa EU-kassit. Siellä oli perussettiä, eli jauhoja, hapankorppuja, makaronia, mysliä, hernaria ja säilykelihaa, mutta saatiin myös kumpikin Ikean pyyheliinasetti (iso ja pieni pyyhe) ja Ikean uunivuoka. 😮

Tänään heitin miehen omaan kotiinsa ja kävin vaihtamassa talvirenkaat alle. Ystävänaapuri haki kisun ja hiiret omaan kotiinsa.

Huomenna ja ens viikolla joku toinenkin päivä (ti tai ke) teen rästiin jääneet pieneläinvuorot, vaikka muuten meillä on ens viikolla syysloma. Syysloman jälkeen alkaa sitten työssäoppimisjakso.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti