perjantai 5. heinäkuuta 2019

BDI eli Beckin masennuskysely


Täytin kyselyn. Tulokset:

Saamasi kokonaispisteet: 28

Vastaustesi perusteella mielialasi vaikuttaa selkeästi alentuneelta. Sinulla on kohtalaisia masennuksen oireita.
Masennuksen oireita ovat esimerkiksi alakuloisuus ja vaikeus kokea mielihyvää asioista, joista on ennen nauttinut. Masennukseen liittyy myös aloittamisen vaikeutta, väsymystä ja päätöksenteon hankaluuksia.
Itsetunto on usein heikentynyt, tulevaisuus näyttää synkältä ja ruokahalu vähenee. Masennusoireiden ollessa kohtalaisia nämä tuntemukset ovat läsnä arjessa suurimman osan aikaa.
Vastaustesi perusteella alentunut mielialasi saattaa liittyä diagnosoitavaan häiriöön, jota nimitetään masennukseksi. Masennusta voidaan hoitaa. Mikäli sinulla ei ole vielä hoitokontaktia, kannattaa sinun olla yhteydessä ammattiauttajaan. Voit hakea sinulle sopivia palveluita Mielenterveystalon oirenavigaattorin avulla. Myös läheisille asiasta puhuminen koetaan yleensä helpottavana.

Testi:
Mun vastaukset lihavoituna ja kommenttejani perässä suluissa...
Ohje
Valitse jokaisen numeron alta vaihtoehto, joka kuvaa parhaiten tilannettasi ja tuntemuksiasi. Vastaa sen mukaan, miten olet tuntenut viimeisen viikon aikana, tämä päivä mukaan lukien.


1.
(ei tunnu oikein miltään)
2.
 
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
(tällä hetkellä, kun mikään ei tunnu miltään, enkä edes halua itkeä)
11.
12.
(riippuu ihmisestä)
13.
14.
(ainahan mä oon tuntenu)
15.
16.
(ja päivällä ja illalla ja aina)
17.
18.
19.
(tai ehkä oon lihonu, miksei näissä vastauksissa ole lihomisesta mitään?)
20.
21.
(eli olematon)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti