keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Laihdutusyritys vol 123456789

Päätin nyt taas kerran, että oikeasti laihdutan! Mä oon viime vuosien aikana lihonu (mielestäni) paljon, olo on ollut tukala ja varsinkin näillä helteillä ahdistaa. Syitä lihomiseen on esim. ihan yksinkertaisesti se, että rakastan ruokaa. En oo kieltäytyny herkuista ja popcornit leffan/tv:n äärellä on parasta. Yksin kotona ollessa syön mitä sattuu. Paljon leipää, varsinkin vaaleaa. Paljon pastaa. Paljon popcornia. Nyt vanhempien luona ollessani oon syöny normaalia kotiruokaa, mutta tietysti, koska on kesä, myös grillattua lohta, pihviä, kanaa. 

Yritän pienentää syömiäni annoksia, syödä terveellisesti. Yritän liikkua enemmän. Sitä tosin haittaa todella paljon tämä helle ja se, että jalkani on edelleen kipeä. Yritän silti näissä olosuhteissa tehdä sen, mitä pystyn. Esim. tänään kävin joka tapauksessa kävelyllä, vaikka oli kuuma ja jalkaan sattui. Kävelin (sportstrackerin mukaan) yli kolme kilsaa. Ihan hyvä aloitus, tosin pienempikin aloitus riittäisi, mutta jostain syystä musta vain tuntui siltä, että on pakko kävellä vähän aikaa mettäteillä itsekseen.

Katsotaan nyt miten käy. Yleensä lopetan nämä laihduttamisyritykset nopeasti siksi, että en vaan jaksa. Joko en jaksa lähteä lenkille tai noudattaa ruokavaliota, tai kumpikin.

Mutta en myöskään viihdy kropassani. Ja sen pitäisi olla hyvä motivaattori muuttumiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti