Me oltiin yhdessä 2 vuotta, kuukausi ja 4 päivää

 Huomasin, että viime postaukseni on saanut ihan ennätysmäisen suosion. Sitä on luettu yli 70 kertaa, jos näihin bloggerin tilastoihin on uskomista.

Haluaisinkin nyt tietää, että mikä oli edellisen postaukseni suosion syy. Oliko se otsikossa mainitsemani ero vai kuvat kesäkuulta? Vai niin kaunis kuvani?

Toivon, että kommentoisitte. Mikä sai kaikki teidät klikkaamaan otsikkoani ja katsomaan, mistä kirjoitan?

Oliko se ero? Sinänsä surullista, että ihmisiä kiinnostaa se, että jouduin luopumaan ihmisestä, jota oikeasti rakastin. Me oltiin yhdessä yli kaks vuotta, kihloissa melkein kaks vuotta. Rakastin häntä. Rakastin sitä, kun me tehtiin paljon asioita yhdessä. Käytiin Ähtärissä katsomassa pandoja, käytiin Kiviniityn kotieläinpuistossa katsomassa eläimiä, käytiin Ritavuoren luonnonsuojelualueella retkeilemässä, käytiin tutustumassa mun silloiseen tulevaan ja tämänhetkiseen opiskelupaikkaan Kokemäellä. Rakastin sitä, että hänen kanssaan voi käydä kävelyillä ja katsoa elokuvia.

Lopulta vain se ei enää toiminut. Mä haluan päästä eteenpäin elämässä, vaikka mullakin on vaikeaa. Mulla on masennusta ja ahdistuneisuutta, mutta mä käyn psykologilla ja hoidan itseäni. Opiskelen ja teen töitä. Teen töitä niin fyysisesti kuin psyykkisesti itseni kanssa. Hän ei sitä vaan tehnyt. Hänelläkin oli ja on ongelmia, mutta hän ei tehnyt mitään niiden ratkaisemiseksi. Tai teki, mutta ei aktiivisesti. Mä olin se, joka huolehti niin minusta kuin hänestä. Mun voimat ei vaan riittäneet. 

Edelleen kaipaan häntä. Kaipaan meitä. Mutta jos haluan päästä eteenpäin, mun on mentävä sinne yksin. En pysty huolehtimaan toisesta, kun mulla on omakin elämä elettävänä ja omat ongelmani selvitettävänä.

Mutta jos teidän mielenkiintonne kohdistui kesäkuun kuviin, niin hienoa. Mulla on ollut, kaikesta huolimatta, kiva kesäkuu. Olen ollut töissä, olen ollut maalla järven rannalla. Töiden lomassa on voinut käydä uimassa. Maalla tämä kauhea kuumuus ei tunnu niin pahalta kuin täällä kaupungissa. Tämä 30-neliöinen kämppä on erittäin tukala näinä helteinä. 

Mutta jos teitä kiinnostaa muuten vaan mun elämä, niin se on tosi kiva. Seuratkaa jatkossakin. Tosin voin sanoa, että näin kesällä tulen kirjoittamaan aika harvoin. Enkä lupaa mitään päivitystulvaa myöhemminkään.

Kommentoikaa! Olen kiitollinen kaikista kommenteista ja lupaan vastata, ainakin jossain vaiheessa.

Hyvää kesää kaikille!

Ero ja kuvia kesäkuulta

 Niin siinä sitten kävi, että ero tuli. Se oli tehtävä, koska asiat eivät muuttuneet. Oikeastaan asiat muuttuivat vain huonompaan suuntaan. Päätös oli iso ja raskas, mutta se oli tehtävä. En enää olisi jaksanut kannatella niin itseäni kuin toistakin. Omissa asioissa on jo ihan tarpeeksi. Ja annoin monta, niin kovin monta mahdollisuutta korjata asiat, mutta kun mitään ei tapahtunut. 

Eronkin jälkeen ajatukset pyörivät siinä toisessa. Mitä jos hän ei jaksakaan tätä eroa, mitä jos hän ei pysty käsittelemään sitä ja ajautuu vielä huonompaan tilanteeseen. Onneksi olin tämän ajan töissä, joten enimmäkseen ajatukset pysyivät kurissa. En ollut yksin. En ole edelleenkään yksin, vaikka tällä hetkellä olenkin taas omassa kodissa yksin. Minulla on esim. naapuri, joka on varmasti läsnä, kun sitä tarvitsen. Uskon niin. Ja olen kiitollinen.

Mitä muuta? No vietin synttäreitäni 11.6. Ja nimppareita 16.6.

                 

Muuten oon ollu maalla ja tehny töitä ja nauttinu maisemista.

Siellä on västäräkin poikasia:

Kävin uimassa.

Kävin katsomassa varsoja siellä missä tein hevostyössäopin:

                                        

Sinitiaisen poikanen:

Juhannus:

Näin meni kesäkuu 2021.

Mitä tässä oikein on tapahtunut

En tiedä, onko kukaan täällä minua edes kaivannut, mutta ajattelin tulla kertomaan, että olen elossa. Olen pitänyt taukoa kirjoittamisesta, ja suoraan sanoen en ole aina edes muistanutkaan, että minulla on blogi. Ei ole ollut fiilistä kirjoittaa, toisaalta on ollut niin paljon kaikkea sellaista elämässä, mistä en edes halua kirjoittaa täällä. 

Hiihtoloman jälkeen osallistuin samaan aikaan sekä hevos- että koirakurssille. Käytännössä niin, että olin läsnä hevostunneilla ja tein itsenäisesti koirakurssin tehtäviä. Alkuun oli etäopiskelua, välissä pieneläinhoitoviikko, sitten vähän vielä etäopiskelua ja lopulta päästiin muutamaksi päiväksi lähiopetukseen.

Sitten, 19.4. aloitin hevostyöharjoittelun, joka kesti 21.5. asti. Oli aivan mahtavaa ja ihanaa! Toki fyysisesti raskasta, mutta silti. 

27.-28.5. osallistuin ensiapu 1-kurssille ja sain todistuksen.

Sitten luin hevosen ruuansulatus -kokeeseen, joka oli 31.5. Meni kai ihan ok, kun opettaja ei ole ainakaan lähettänyt mitään viestiä, että se pitäisi uusia.

Sitten olen ollut vapaalla. Ja huomannut, että kotona joutilaana oleminen ei sovi mulle. Alkaa seinät kaatua päälle. Alkaa rakas ärsyttää, kun kumpikin on kotona jatkuvasti. Pienessä yksiössä. En voi lähteä edes pidemmälle kävelylle, koska jalkani otti itseensä hevostöissä ja on edelleen todella kipeä. Siis reisi jotenkin revähti tai jotain. En ole käynyt lääkärissä, koska se sanoisi vain, että syö buranaa ja lepäile, menee ajan kanssa ohi. Syön buranaa, makaan sängyssä ja katselen Netflixistä sarjoja. Ei sovi mulle ei.

Joten, huomenna lähden maalle hermolomalle ja töihin. Vaihtelua arkeen, ja koska tämä loma-/työkohde sijaitsee vanhempieni luona, pääsen nauttimaan täydestä jääkaapista, saunasta, uimisesta... Ja erilaisista töistä. Töihin liittyy ainakin vuokramökkien siivoamista, ehkä ruohon leikkaamista... kaikenlaista maalaistaloon liittyvää...

Kaiken tämän ohella mun pitää kirjoittaa liiketoimintasuunnitelmaa, joka ikävä kyllä kuuluu myös mun opintoihini. Vaikea tehtävä, koska pitää kuvitella joku yritys, mihin sitten pitää tehdä tuo LTS. Huoh.

Mutta tällaista tänne.

Hyvää kesää!